torstai 12. lokakuuta 2017

Kun keinot eivät riitä

Katselin tässä historiankirjassa, kun oli kuva iispasta ja Lallista, joka tappoi piispan, niin olivat tavallaan aika samannäköiset ja piispa tuntui kihisevän suutumuksesta siten kuin lapsena minäkin, kun taitavampana olin huolehtinut kaiken mutta sitten joku osaamaton pahantekoon taipuvainen hyppi nenille. Kun on vahvasti allekirjoitetulla yhteiseksi hyväksi olevalla asialla ja keinot eivät riitä, vaikka nenille hyppivät ovat harjaantumisluokkalaisen tapaan heikompitasoisia, niin joillekin tulee siinä keinoksi murha, kai kommunikaatiokatkon vuoksi, ja rasittavuuden vuoksi. Ja niin kun olenollut harrastunut uskonnosta, niin on vaikuttantu siltä, että ympäristössä on sekä murhia että jotenkin palleroisen oloista eikä oikein mietnkään ota selvää, että kuka on millainenkin ja mikä soppa tää oikein on. Mutta itselläni ei ole juuri koskaan, hetkellisestikään murhaamisen halua, ja arvelen sen johtuvan siitä, että minulla on hyvä asema objektiivisen ajattelun saralla, mikä tuo sen, että jos kommunikaatioyhteystoimii, niin saatan saada asemaa juuri kyseenalaistavien silmissä, sillä he ovat usein järkeä kuuntelevia, ja niin minulla on taas laaja asema jossakin, missä ei tuntunut olevan asemaa ollenkaan Mutta tuo on kai piirre, jota tällaisia tilanteita kohtaavilla usein on: hyvä objektiivisen ajattelun kyky, kommunikaatiotaitoja ja yhteiskunnalliselta kannalta varteenotettavayleisesti kannatettu linjaus, sen työntekijänä on varteenotettava usein, ja niin hän voisi saada noissa tilanteissa laajalti asemaa kuten minä tapaan saada. Tähän tarvittaisiin kai ajattelukurssini http://pikakoulu.blogspot.fi/2011/11/ajattelukurssi.html  ja sitä ja koulutuksen mukaista perspektiiviä käyttävät kommunikaatiotaidot, kannattavuusnäkökulma mielekkyyksien kannalta katsomisena http://finnishskills.blogspot.fi/2013/04/rationally-grounded-moral.html , kauniit arvot yms nähtynä hyödyllisinä yhteiskunnan kannalta http://2013paradise.blogspot.fi/2017/08/basics-of-my-paradise-theory.html ja http://healthilymoral.blogspot.fi/2011/08/world-is-of-love.html , mistä jälkimmäisen sovellus sosiaalisiin taitoihin tuo joukkoon sopimista, hyväksytyksi tulemista, yhteiskunnan valtavirran kunnioitusta. Tässä uskonto rinnastuisi filosofiaan: liian korkealentoista monelle, oman lähestymistapansa vaativaa, ja keskustelussa eri aiheita, usealla eri tasolla ja lähestymistavalla, joist arkijärkisimmillä oltava ok vakuuttava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti